perjantai 7. syyskuuta 2012

Epäonnistunutta teippailua

Nämä kynnet menee kategoriaan "ihan kivat kun katsoo kaukaa", eli ainakin niin kaukaa kun käden pystyy vaan venyttämään.

Kas näin, eikö näytäkin ihan kivalta noin? Muutaman päivän päässäni pyöri ajatus teippaamisen käytöstä kynsilakoissa, vähän samaan tapaan kun autoja teipataan että saadaan tietty alue tietyllä värillä maalattua. Ajatus oli ihan kiva, mutta...

Eihän ne nyt ihan onnistuneet. Pohjalakalle pitää antaa plussaa, kun se pysyi hyvin kiinni. Mutta teippien kanssa ei meinannut päälle vedetty lakka kuivaa millään, ja se tahtoi lähteä irti samaa mukaa kun teipitkin kun niitä irrottelin. Teippinä käytin ihan vaan maalarinteippiä josta taiteilin pieniä liuskoja ja väkersin niitä sormiin.

Aika paljon jouduin näitä vasemman käden kynsiä korjaamaan dotting toolilla, ja kun tunti meni pelkästään tuon käden näpertämisessä niin totesin että enpä jaksa kyllä toista kättä enää teippailla. Tein siis oikean käden "raidat" dotting toolilla ja tässä näkyy niiden tulos:

Eipä ole siistit ja sievät nämäkään, mutta tosiaan kun kauempaa katsoo niin näyttää ne ihan kivalta :P Hieman pienemmällä dotting toolilla jos tämän olisi tehnyt niin olisi varmaan tullut siistimpää jälkeä.

Käytetyt lakat:

Aluslakka inm Pro-Tech System
Pohjalla Saffron London valkoinen (sävy 11), samaa käytetty myös oikean käden dotting toolilla (peittää hirmu hyvin!)
Päällä flormar 437 (turkoosi)

2 kommenttia:

  1. Hahahaa :D teipit on rakkaus, niiden kanssa saa kyllä säätää ihan urakalla, ja se käy harrastuksesta, kun teippailee, sommittelee ja kiroilee niiden laitossa.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeassa olet! Pitäis löytää jotain parempaa teippiä kun maalarinteippi. Varmaan ihan se oikea kynsiteippi voisi olla parempaa kun on jo valmiiksi ohutta, en vaan tiedä miten siihen sitten pohjalakat tarttuu kiinni? Maalarinteippi on siitä kiva kun siinä on aika heikko liimapinta.

      Poista